Tietoa palvelustamme

Älypuhelimien tuotanto sekä teknologinen kehitys kiihtyy kiihtymistään. Tilastojen mukaan sekä kuluttajat että yritykset Suomessa vaihtavat kännykkänsä keskimäärin 18 kuukauden välein pysyäkseen mukana teknologian kehitysvauhdissa. Niinpä koteihin ja yritysten varastoihin on kasautunut Suomessa miljoonia käyttämättömiksi jääneitä kännyköitä. Palvelumme avulla kuluttajat sekä yritykset voivat vaivattomasti ja tietoturvallisesti kierrättää tarpeettomiksi jääneet tai rikkinäiset kännykät uudelleen käyttöön.

Organisaatiomme

KierrätäKännykä.fi on osa Redeem Nordics OÜ:ta. Yritys toimii Pohjoismaiden ja Baltian maiden alueella. Yrityksellä on liiketoimintaa Virossa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Liettuassa, Latviassa sekä Saksassa. Noudatamme tiukasti EU:n WEEE-direktiiviä sekä kaikkien niiden maitten elektroniikan kierrätystä sääteleviä lakeja, joissa toimimme.

Visio

Me kaikki Redeem Nordics:lla uskomme, että jokaisella ihmisellä ja yrityksellä on sekä mahdollisuus että vastuu vaikuttaa yhteiskuntaan ja ympäristöön positiivisella tavalla. Tämä on yrityksemme filosofian kulmakivi. Yhdessä meillä on yli 10 vuoden kokemus viestintälaitteiden alalta. Tätä kokemusta hyödyntäen pystymme tarjoamaan asiakkaillemme monenlaisia ratkaisuja, joiden avulla he voivat kierrättää tarpeettomat laitteet uudelleenkäyttöön turvallisella ja ympäristöystävällisellä tavalla, ja saada siitä vielä rahaa. Olemme ostaneet viimeisen parin vuoden aikana yli 500.000 laitetta ja määrä kasvaa vuosi vuodelta. Visiomme on olla markkinajohtaja kaikissa niissä maissa, joissa meillä on toimintaa. Meillä on jo yli 50.000 tyytyväistä asiakasta ympäri Eurooppaa.